?

Log in

paper, writing, featherpen, ink

May 2009

S M T W T F S
     12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31      
Powered by LiveJournal.com
kallisti

emalda in mysticquill

Kultainen simpanssi

Ryhdyimpähän taas rustaamahan, lyhyttä novellia laittamahan. Idean sain fläshinä ratikassa "Kultainen simpanssi! Joo!" Ja sytyttävän inspiksen, kun typotin kaverille "lios", kun piti kirjottaa "kuis". Tässäpä tämä sitten. Kertokaatten jos ootte jotain mieltä :) Kiitos ^-^

Otsikko: Kultainen simpanssi
Kirjoittaja: Essi, elikäs minä
Ikärajat: ei olee
Varoitukset: Varokaa kultaista simpanssia
Tiivistelmä: Liosin päivä häiriintyy, kun niitylle ilmestyy kultainen simpanssi...



Lios katsoi kuvajaistaan lammikossa. Se oli muuttunut sitten viime näkemän. Kenen nuo keltaiset silmät olivat? Oliko hän nähnyt ne jossain aiemmin? Vai temppuiliko vedenneito hänen kustannuksellaan?
Huokaisten Lios kääntyi selälleen nurmikolle ja sulki silmänsä. Hän näki keltaista. Olivatko ne hänen silmänsä lammikossa? Jos odottaa tarpeeksi kauan, näkee taivaansinen suljettujen luomien läpi. Lios ei kuitenkaan tahtonut odottaa. Taivaan näki kyllä silmät aukikin.
Varjo ilmestyi Liosin luomille. Hän näki punaista. Keltaiset renkaat leikkivät Liosin verkkokalvoilla. Mitäs ihmettä tämä nyt oli? Avatessaan silmänsä Lios näki vierellään jotain suurta. Ja keltaista. Hän räpäytti silmiään. Tarkemmin sanottuna jotain suurta ja kultaista. Iso kultainen simpanssi istui tyynesti kaukaisuuteen katsoen Liosin vieressä ja odoti, että joku sanoisi jotain.
Hiljaisuus. Simpanssi ei liikkunut mihinkään. Eikä se muuttunut siniseksi. Lios vilkaisi ympärilleen. Oliko joku tuonut patsaan siihen? Koko aukea niitty oli tyhjä ja hiljaa. Olivatko ne simpanssin silmät, jotka Lios oli nähnyt vedessä? Noustessaan ylös hän vilkaisi ohimennen lammikkoon, mutta näki vaih oman kuvajaisensa. Hänen piti hetkeksi pysähtyä tarkistamaan, oliko se sittenkään hänen. Vai simpanssin.
Auringon valo leikitteli veden pinnassa. Pinnan kimallus heijastui simpanssin suureen vatsaan. Kultaisen simpanssin kimallus heijastui lammikon väreilevään pintaan. Mikä sai veden liikkumaan? Oliko se tuuli, vai oliko lammikossa kaloja? Olivatko ne kalan silmät, jotka Lios oli nähnyt?
Kultainen simpanssi istui nurmikolla ja tuijotti tyynesti yli niityn kohti kaukaista metsänreunaa. Lios vilkaisi metsään päin. Mitähän simpanssi mahtoi nähdä? Näkivätkö kultaiset silmät maailman kultaisena?
Lios kiersi simpanssin taakse. Hän kiersi takaisin sen eteen ja koputti sitä. Koputus ei kaikunut. Lios seisoi kädet lanteilla tuijottaen simpanssia. Hän alkoi suuttua. Kuka kumma tuo suuren kultaisen simpanssin keskelle niittyä ja jättää sen siihen? Miksei Lios ollut huomannut ketään? Simpanssi oli niin suuri, että se olisi pitänyt huomata jo kaukaa. Mutta Liosin silmät olivat olleet kiinni. Hän oli nähnyt keltaista. Ja sitten punaista.
Lios koetti työntää simpanssia. Se ei liikkunut mihinkään. Nostaminenkaan ei onnistunut. Simpanssi oli aivan liian suuri ja painava. Linnun varjo pyyhkäisi simpanssin kasvoja ja sai sen silmät näyttämään eläviltä. Lios vilkaisi hermostuneena taivaalle. Missään ei näkynyt elon merkkejä. Taivas oli tyhjä majesteettisten pilvien purjehtiessa kirkkailla vesillä. Lios katsoi jälleen metsän reunaan. Ja sitten simpanssiin. Oliko sen katse liikkunut äsken? Oliko Lios tulossa hulluksi?
”Kenelle sinä iskit silmää?” Lios kysyi. Hän halusi kuulla äänensä, jotta tietäisi tämän olevan todellista. ”Minullekko?” Kulmiaan kurtistaen Lios kurottui varpaillaan katsomaan simpanssia silmiin. ”Vai sille, joka sinut toi tänne?” Simpanssin katse oli edelleen rauhallinen ja yhtä tutkimaton.
Lios istuutui nurmelle simpanssin eteen. Tämä puoli simpanssista oli varjossa. Nyt Lios näki oman kuvajaisensa lammikosta. Hänen takanaan simpanssin katse kääntyi vedenpinnan mukaan. Lios sulki silmänsä. Hän puristi luomensa yhteen, kunnes näki vain mustaa ja keltaisia tähtiä. Kuin katinkultaa.
Lios nojasi taaksepäin silmät suljettuna. Hän keskittyi ajattelemaan, ettei simpanssia ollut. Hän keskittyi ajattelemaan, että pääsisi nojaten maahan asti, eikä hänen selkänsä koskaan tavoittaisi simpanssin kultaista, sileää pintaa. Hän nojautui taaksepäin. Ja vielä vähän. Hitaasti taaksepäin nojaten Lios pääsi jo puoleen väliin. Hän oli riemuissaan: simpanssi ei ollut totta! Liosin selkä kosketti simpanssin viileää, sileää pintaa. Silmät auki räpsähtäen Lios säpsähti jälleen ylös. Tämä oli jo liian hullua.
Lios katsoi jalkoihinsa. Simpanssin varjo peitti hänetkin ja nurmikko oli tässä tummempaa. Pilvet kulkivat hiljakseen taivaalla, mutta yksikään niistä ei peittänyt aurinkoa. Suuri kultainen simpanssi istui nurmikolla ja katsoi kaukaisuuteen ilkkuvan rauhallinen katse silmissään. Se tiesi tekevänsä Liosin hulluksi. Lios melkein näki simpanssin hymyilevän. Hän räpäytti silmiään. Kulta kimalsi elottomana simpanssin rauhallisessa katseessa. Se pysyi liikkumattomana. Se pysyi todellisena.
”Sinä et voi olla todellinen.” Lios sanoi varmasti. Hän ei enää tiennyt, miksi puhui ääneen. Hänen varmaksi tarkoitettu äänensä ei kuulostanut vakuuttavalta. Lios nosti nyrkkinsä iskuun ja toisti: ”Sinä et voi olla todellinen.” Silloin Lios näkä välähdyksen. Hän nosti katseensa simpanssin silmiin ja näki. Kyynel. Kyynel valui simpanssin kultaista poskea pitkin. Se valui simpanssin suupieleen ja putosi huulelta kultaiselle rinnalle. Mykistyneenä Lios katsoi yksinäisen kyynelen matkaa kohti simpanssin napaa. Hän laski kätensä ja mutisi: ”Sinä et voi olla todellinen...” Mutta hän ei enää yrittänytkään kuulostaa varmalta.
Nurmikko kohahti. Sade saapui simpanssin takaa ja lisäsi kyyneleensä ensimmäisen seuraksi. Lios nosti kasvonsa kevyiden pisaroiden kasteltavaksi ja virnisti pienelle sadepilvelle.
”Sinä et voi olla todellinen!” Hän huusi ja nauroi iloisesti. Lios tanssi simpanssin ympäri sateen yltyessä. Hän löi nyrkeillä rintaansa ja kailotti kurkkunsa käheäksi: ”Sinä et voi olla todellinen!” Aurinko jäi sadepilvien taa ja lammikon pinta oli näppylöillä.
Ukkonen jyrähti vaativasti. Lios lopetti tanssinsa ja pysähtyi simpanssin eteen. Hän näytti kieltään kultaiselle patsaalle, joka edelleen tuijotti tyynesti kaukaista metsänreunaa. Lios kiersi simpanssin ja lähti kulkemaan kohti kotia. Puolivälissä niityn yli Lios kurkisti olkansa yli. Simpanssi katsoi häntä tyyneillä silmillään. Lios juoksi lopun matkaa kotiin.
Aamu on iltaa viisaampi. Valo herätti Liosin. Keltainen aamu on keltaista iltaa keltaisempi. Lios avasi silmänsä. Auringon kultaiset säteet siivilöityivät sälekaihdinten läpi. Lios säpsähti istumaan. Oliko simpanssi vielä niityllä? Katsoiko se yhä hänen suuntaansa? Senkö katseen hän oli tuntenut unissaan polttavan häen takaraivoansa?
Lios juoksi koko matkan niitylle. Hän juoksi niityn läpi aina lammikolle asti. Lammen pinta oli tyyni. Nurmikko oli kostea eilisestä sateesta. Lios seisoi katsoen metsään, jonne kultainen simpanssi oli katsonut. Hän kääntyi katsomaan utlosuuntaansa, minne simpanssikin oli kääntynyt katsomaan. Vai oliko? Oliko sade vain vääristänyt näkymän? Lios kiersi lammen ympäri ja kurkisti kuvajaistaan vedessä. Kultainen simpanssi oli poissa. Keltaiset silmät vastasivat hänen katseeseensa. Lios kääntyi naurahtaen takaisin kotiin. ”Sinä et ollut todellinen.”
Hiekkatie oli märkä. Lätäköt kimalsivat höyryävän tien reunoilla. Lios astui joka lätäkköön. Hän talloi kuvajaistaan. Hän talloi keltaisia silmiä. Lios hymyili. Kultainen simpanssi ei ollut todellinen. Keltaiset silmät olivat jonkun muun. Lios hyppäsi viimeiseen suureen lätäkköön pihatiellä. Nauraen hän sulki silmänsä ja hyppäsi uudelleen. Aurinko paistoi hänen selkänsä takaa. Hän näki punaista. Lios avasi silmänsä. Suuri kultainen simpanssi istui pihatien reunassa. Se katsoi tyynesti ja tietävästi Liosiin. Se tiesi. Se tiesi tekevänsä hänet hulluksi.
Lios kirkui. Lios kirkui ja juoksi huoneeseensa. Hän sulki silmänsä ja raotti hitaasti sälekaihtimia. Keltaista. Aurinko paistoi suoraan ikkunasta. Lios näki punaista. Hän avasi silmänsä ja katsoi kultaista simpanssia silmiin. Lios huusi. Hän huusi ja sulki sälekaihtimet. Hän huusi ja juoksi sänkyyn. Peiton alle. Kiivas hengitys lämmitti ilmaa peiton alla. Lios sulki silmänsä. Hän puristi ne niin tiukasti kiinni, että näki vain mustaa ja keltaisia tähtiä. Kuin kissankultaa.
Lios nojasi seinään. Hän istui pimeässä peiton alla. Hänen silmiään kihelmöi. Hän tunsi simpanssin kultaisen sylin selkäänsä vasten. Lios itki hiljaa: ”Sinä et voi olla todellinen.” Hänen kyyneleensä kastelivat peiton. ”Sinä et voi olla todellinen.” Keltaiset renkaat punaisella taustalla liukuivat Liosin silmissä. Simpanssi nauroi hiljaa. Sen kultaiset kädet halasivat Liosia tiukasti, mutta sen syli oli kylmä.
”Hyss. Hyss. Älä itke.” Kultainen simpanssi nauroi. Sen kultainen vatsa hytkyi Liosin selkää vasten. ”Hyss...Keltaiset silmät näkevät maailman...Hyss. Hyss. ” Lios nukahti pehmeään syleilyyn. Hän näki keltaisen maailman. Hän oli kultainen simpanssi.

Comments